WeBible

Mutta edellä mainittu Simon, joka oli kavaltanut rahat ja isänmaansa, levitti Oniaasta sen valheellisen huhun, että tämä itse muka oli säikähdyttänyt Heliodoruksen ja pannut toimeen koko onnettomuuden.

Ja hän uskalsi nimittää kaupungin hyväntekijää ja kansalaistensa suojelijaa ja lain innokasta puolustajaa juonittelijaksi, joka juonitteli hallitusta vastaan.

Mutta kun vihollisuus meni niin pitkälle, että eräs Simonin uskotuista toimeenpani murhiakin,

ja Onias näki sellaisen riidan vaarallisuuden ja kuinka Apollonius, Menesteuksen poika, Koile-Syyrian ja Foinikian käskynhaltija, yllytti Simonia yhä suurempaan pahuuteen,

matkusti hän kuninkaan tykö, ei syyttämään maanmiehiänsä, vaan koska hän niin hyvin yleisissä kuin yksityisissäkin asioissa katsoi koko kansan parasta.

Sillä hän näki, että ilman kuninkaan huolenpitoa olisi mahdotonta saada oloja rauhoittumaan ja ettei Simon lakkaisi mielettömyydestänsä.

Mutta kun Seleukos oli kuollut ja Antiokus, lisänimeltä Epifanes, oli tullut kuninkaaksi, anasti Jaason, Oniaan veli, viekkaudella itsellensä ylimmäisen papin viran.

Hän nimittäin lupasi kuninkaalle neuvottelussa kolmesataa kuusikymmentä talenttia hopeaa ja eräistä toisista tuloista kahdeksankymmentä talenttia.

Näiden lisäksi hän sitoutui määräämään vielä sata viisikymmentä, jos hänen sallittaisiin omaan tiliinsä perustaa urheilukoulu ja laitos nuorison ruumiinharjoituksia varten, ja jos hän saisi kirjoituttaa Jerusalemin asukkaat Antiokian kansalaisiksi.

Kun kuningas oli antanut siihen suostumuksensa, alkoi Jaason heti otettuaan vallan käsiinsä kreikkalaistuttaa kansalaisiansa.

Hän poisti ne ihmisystävälliset etuoikeudet, jotka juutalaiset olivat saaneet kuninkaalta Johanneksen, Eupolemuksen isän, välityksellä, saman Eupolemuksen, joka oli lähettiläänä sopimassa roomalaisten kanssa ystävyydestä ja sotaliitosta. Samoin hän kumosi lainmukaisen järjestyksen ja otti käytäntöön uusia, lainvastaisia tapoja.

Niinpä hän rakennutti urheilukoulun tahallaan aivan linnan juurelle ja sai meidän ylhäisimmät nuorukaisemme kantamaan kreikkalaista urheilupäähinettä.

Ja sellaisen vallan saavutti kreikkalaisuus ja muukalaisten tapojen omaksuminen jumalattoman ja ylimmäiseksi papiksi aivan sopimattoman Jaasonin tavattoman julkeuden tähden,

etteivät papit enää halunneet toimittaa alttaripalvelusta, vaan halveksuen temppeliä ja välittämättä uhreista kiiruhtivat harjoituskentälle ollaksensa mukana lainvastaisissa kilpailuissa, niin pian kuin kehoitus kiekonheittoon oli annettu.

Sille, mitä isät olivat kunnioittaneet, he eivät antaneet mitään arvoa, mutta kreikkalaisten kunnianosoituksia he pitivät erinomaisen kauniina.

Siitä syystä he joutuivatkin vaikeaan asemaan; juuri ne, joiden elintapoja he niin innokkaasti jäljittelivät ja joiden kaltaisia he kaikessa tahtoivat olla, he saivat vihollisiksensa ja kurittajiksensa.

Sillä jumalallisten lakien halveksuminen ei ole vähäpätöinen asia; seuraava aika osoittaa sen.

Kun Tyyrossa kuninkaan läsnäollessa vietettiin joka viides vuosi pidettäviä kilpailuja,

lähetti tuo rietas Jaason muutamia miehiä, jotka olivat saaneet Antiokian kansalaisoikeuden, Jerusalemin edustajina seuraamaan kilpailuja, että he veisivät kolmesataa drakmaa hopeata uhriksi Herakleelle. Mutta ne, jotka veivät rahat, pyysivät, ettei niitä käytettäisi uhriin, vaan jonkun muun menon peittämiseksi.

Rahojen viejäin toimesta saatiin siis aikaan, että nämä varat, jotka lähettäjä oli tarkoittanut uhriksi Herakleelle, käytettiin sotalaivojen varustamiseen.

Mutta kun Apollonius, Menesteuksen poika, kuningas Filometorin valtaistuimelle nousemisen johdosta oli lähetetty Egyptiin ja Antiokus oli saanut kuulla, että Filometor oli käynyt vihamieliseksi hänen hallitustansa kohtaan, ryhtyi hän huolehtimaan omasta turvallisuudestansa. Siitä syystä hän matkusti Joppeen ja saapui sieltä Jerusalemiin.

Jaason ja koko kaupunki ottivat hänet suurellisesti vastaan: tulisoihtujen loimutessa ja riemuhuutojen kaikuessa hänet vietiin sisälle kaupunkiin. Sitten hän sotajoukkoinensa meni Foinikiaan.

Mutta kolmen vuoden kuluttua Jaason lähetti Menelauksen, edellä mainitun Simonin veljen, viemään kuninkaalle rahat ja saattamaan loppuun eräitä välttämättömiä asioita koskevat neuvottelut.

Tämä pääsi kuninkaan suosioon ja ylisti häntä, itse esiintyen mahtavana miehenä. Niin hän sai hankituksi itsellensä ylimmäisen papin viran, tarjoten kolmesataa hopeatalenttia enemmän kuin Jaason.

Kun hän sitten oli saanut kuninkaalta valtakirjan, palasi hän takaisin. Hänellä ei ollut mitään, mikä olisi tehnyt hänet arvolliseksi ylimmäisen papin virkaan, mutta kylläkin raa'an hirmuvaltiaan intohimot ja julman pedon raivo.

Ja niin Jaasonin, joka oli viekkaudella syrjäyttänyt oman veljensä, syrjäytti viekkaudella toinen, ja hänet ajettiin maanpakoon ammonilaisten maahan.

Menelaus taas otti kyllä haltuunsa vallan, mutta kuninkaalle lupaamiensa rahojen suorittamisesta hän ei mitään välittänyt,

vaikka Soostrates, linnan päällikkö, niitä vaati; sillä tälle kuului rahojen periminen. Siitä syystä kuningas kutsui heidät molemmat eteensä.

Menelaus jätti silloin veljensä Lysimakuksen sijaisenansa hoitamaan ylimmäisen papin virkaa, Soostrates taas pani sijaiseksensa Krateen, Kypron päällikön.

Kun asiat olivat tällä kannalla, sattui, että Tarson ja Malloksen asukkaat tekivät kapinan, koska nämä kaupungit oli annettu lahjaksi kuninkaan Antiokis nimiselle sivuvaimolle.

Sentähden kuningas lähti sinne niin nopeasti kuin suinkin rauhoittamaan oloja, jättäen sijaiseksensa Andronikuksen, erään korkea-arvoisimmista palvelijoistansa.

Silloin Menelaus arveli saaneensa sopivan tilaisuuden ja anasti muutamia temppelin kultaesineitä sekä lahjoitti ne Andronikukselle; toisia hän oli saanut myydyksi Tyyroon ja ympärillä oleviin kaupunkeihin.

Kun Onias oli saanut varman tiedon asiasta, lausui hän siitä ankaran paheksumisensa, vetäydyttyään ensiksi turvapaikkaan, Antiokian läheisyydessä olevaan Dafneen.

Sentähden Menelaus otti Andronikuksen kahdenkesken ja kehoitti häntä väkivaltaan Oniasta kohtaan. Niin hän lähtikin Oniaan tykö. Ja Andronikuksen, joka oli saatu taivutetuksi käyttämään petosta, onnistui antamalla valallinen vakuutus ja ojentamalla sen vahvistukseksi hänelle oikea kätensä, houkutella Onias, vaikka tämä epäilikin häntä, tulemaan esiin turvapaikasta. Silloin Andronikus kohta pisti hänet kuoliaaksi, vähääkään välittämättä siitä, mikä oikein on.

Siitä syystä eivät ainoastaan juutalaiset, vaan monet muistakin kansoista olivat järkytetyt ja täynnä suuttumusta tämän miehen epävanhurskaasta murhasta.

Kun siis kuningas palasi takaisin Kilikian paikkakunnilta, tekivät kaupungissa asuvat juutalaiset valituksen siitä, että Onias niin oli surmattu ilman syytä, ja kreikkalaisetkin ilmaisivat tästä ilkityöstä paheksumisensa.

Silloin Antiokus tuli kovin murheelliseksi, ja hänet valtasi sääli, niin että hän vuodatti kyyneleitä muistellessaan vainajan kunniallisuutta ja suurta velvollisuudentuntoa.

Ja vihansa vimmassa hän antoi heti riistää Andronikuksen päältä hänen purppuraviittansa ja repiä hänen vaatteensa sekä kuljettaa häntä ympäri kaupunkia ja viedä samalle paikalle, jossa hän oli suorittanut ilkityönsä Oniasta kohtaan. Siinä hän mestautti salamurhaajan, jolle Herra siten maksoi ansaitun palkan.

Mutta kun Lysimakus Menelauksen suostumuksella oli pannut toimeen monia temppelinryöstöjä kaupungissa ja sanoma siitä oli levinnyt kaupungin ulkopuolelle, kokoontui kansanjoukko Lysimakusta vastaan, sitten kuin useita kultaesineitä jo oli viety eri tahoille.

Kun sitten kansanjoukot täynnä raivoa alkoivat liikehtiä, varusti Lysimakus noin kolmetuhatta miestä aseilla ja alotti itse väkivaltaisuudet. Johtajana oli muuan Hauranus, joka oli pitkälle edistynyt iässä eikä vähemmän halpamaisuudessa.

Mutta kun he havaitsivat Lysimakuksen ryhtyvän suorastaan hyökkäykseen, tempasivat jotkut kiviä, toiset paksuja seipäitä, toiset taas ottivat käteensä tuhkaa, jota maassa oli, ja viskasivat sikinsokin Lysimakuksen väen päälle.

Siten he haavoittivat heistä monia, toisia taas he löivät maahan ja ajoivat pakoon koko joukon, mutta temppelinryöstäjän itsensä he surmasivat aarrekammion ääreen.

Näiden tapausten johdosta nousi oikeudenkäynti Menelausta vastaan,

ja kun kuningas oli saapunut Tyyroon, esitti asian hänen edessänsä kolme miestä, jotka vanhinten neuvosto oli lähettänyt.

Mutta kun Menelaus jo oli menettämäisillään asian, lupasi hän paljon rahaa Ptolemaiokselle, Dorymeneen pojalle, että tämä taivuttaisi kuninkaan hänen puolellensa.

Ptolemaios otti senvuoksi kuninkaan erikseen muutamaan pylväskäytävään, muka vilvoittautumaan, ja sai hänet muuttamaan mielensä.

Ja niin kuningas vapautti syytöksistä Menelauksen, koko tämän onnettomuuden aikaansaajan, mutta nuo raukat, jotka skyyttalaistenkin tuomioistuin olisi syyttöminä vapauttanut, hän tuomitsi kuolemaan.

Pian siis saivat ne, jotka olivat puhuneet kaupungin ja kansan ja pyhien astioiden puolesta, kärsiä rangaistuksen.

Siitä syystä myös tyyrolaiset, jotka kovin tätä paheksuivat, kustansivat heille juhlallisen hautauksen.

Mutta Menelaus pysyi vallanpitäjien ahneuden vuoksi korkeassa virassaan, kasvaen yhä pahuudessa ja punoen paljon juonia omia kansalaisiansa vastaan.